Hyvät neuvot kalliit - ja huonot rotanpaskaa

Viime aikoina olen miettinyt sitä, että onko zenin harjoittamisen motiivi minulla pohjimmiltaan se, että haluan elää parempaa elämää. Luulen, että asia on näin. En kuitenkaan mieti motiivia aamulla tai illalla valmistautuessani istumaan tyynylle.

Harjoitusvuosien aikana en ole oikeastaan koskaan joutunut maanittelemaan itseäni istumaan, tai ainakaan en muista tällaista. Muistan kyllä sellaisen vaiheen, että olin istunut noin vuoden jaksoittain: välillä päivittäin mutta välillä pitkiäkin taukoja. Olin pitkäaikaisesti kiinnostunut aiheesta ja luin kaikenlaista zen-kirjallisuutta mitä sain käsiini. Muistaakseni Gudo Nishijiman kirjassa To meet the real dragon hän suositteli päivittäistä zazenia. Luettuani tämän päätin alkaa istua päivittäin. Olin silloin sellaisessa elämäntilanteessa, että minulla oli paljon aikaa ja ehkä mielentilaani voisi kuvata myös sanalla epätoivoinen. Päätös istua päivittäin pysyi myös elämäntilanteen muuttuessa hiljalleen.

Päivittäisen zazenin suositteleminen osoittautui siis hyväksi neuvoksi, ja se tuli minulle sopivaan aikaan. Joskus kuulee hyviä neuvoja, joiden arvon ymmärtää vasta myöhemmin. Palaan kohta yhteen neuvoon, josta sain idean kirjoittaa tämän tekstin.

Haluaisin ajatella ihmisistä hyvää, että neuvoja annetaan siksi, että neuvoa antava toivoo, että neuvo otettaisiin vastaan ja neuvon saajan elämä kohenisi. Voi kuitenkin olla, että neuvoa antavalla onkin joku muu motiivi tai asenne kuin puhtaasti neuvon saajan hyvinvointi. Aika tyypillinen taitaa olla se asenne, että ”minä tiedän kyllä paremmin”. Neuvon antaminen voi olla silloin pyrkimys nostaa omaa asemaa.

Kannattaa olla tarkkana sen suhteen kenen ohjausta kuuntelee, varsinkin jos joku jakelee neuvoja pyytämättä ja puuttuu sun elämään. Mistä syystä hän puuttuu? Tämä tällaisena ”jos voisit sanoa jotain nuoremmalle itsellesi niin mitä sanoisit”-henkisenä.

Siinä mielessä kirjallisuus on turvallisempi neuvojen lähde kuin suora ihmiskontakti. Kirjasta voi ottaa käyttöön sen mitä haluaa. Toisaalta kirjalta ei voi kysyä tarkennusta. Samalla tavalla kuin jos opiskelen voimailuliikkeitä videolta, niin kukaan ei ole kotona katsomassa perääni, että teenkö treeniäni jotenkin teknisesti väärin, jopa haitallisesti.

Se on varmaan yksi syy, että zenin perinteessä on opettaja ja yhteisö – joku katsoo vähän perään. Ainakin toivottavasti katsoo, näkee, eikä katso poispäin kun ongelmia ilmenee.

Tarkoitus oli palata siihen neuvoon joka inspiroi tämän kirjoituksen. Kuulin sen taideyliopiston kurssilla eräältä entiseltä Jouko Turkan oppilaalta. Sanojakin oli (RIP) aika intensiivinen tyyppi. Neuvo kuului näin.

Kröhöm.

”Kantsii studeeraa.”

Tämä on tarkoittanut minulle sitä, että kannattaa syventyä ja tutkia asioita, ja muodostaa oma käsitys niistä. Nykyään on helppo löytää pinnallista tietoa ja vahvoja mielipiteitä asiasta kuin asiasta ja luulla ymmärtävänsä asia syvällisesti. Itse tykkään opiskella kiinnostuksen kohteitani monesta lähteestä ja olla takertumatta mielipiteisiini. Mielipiteitä saattaa olla, mutta aina on se näkökulma, että ne on väliaikaisia. Saatan olla väärässä!

”Kantsii studeeraa” tarkoittaa mulle myös sitä, että kannattaa perehtyä nimenomaan niihin asioihin mitkä kiinnostaa ja sulkea pois se häly, mikä ei kiinnosta. Elämä kulkee eteenpäin ja joskus aiemmat studeerauksen kohteet jää taka-alalle tai kokonaan pois. Jos on aiemmin ollut elämää määrittävästi kiinnostunut jostain asiasta, ja sitten alkaa tulla sellainen olo että se ei tunnu enää tuoreelta, niin ehkä kannattaa studeerata jotain muuta jossain muualla.

Koen olevani sillä tavalla onnekas, että olen enemmän kiinnostunut oppimaan uusia taitoja omaa käyttöä varten kuin muistamaan asioita ulkoa ja esiintymään asiantuntijana. Luulen että omaa käyttöä varten studeeraaminen on terveemmällä pohjalla kuin pätemisen motivoima studeeraaminen.

Jos ”kantsii studeeraa” on saavuttanut sinut jo aiemmin (kuka lienetkin) niin toivottavasti tässä kirjoitelmassa oli sulle jotain kuitenkin eikä se ollut pelkkää hälyä. Kiitos lukemisesta.