Musta aukko

Uutiset on dramaattisia, mutta arkielämä on jatkunut aika lailla samana ajoittaisesta panikoinnista huolimatta. Uutisten lukeminen aiheuttaa helposti, jos ei nyt hälytystilaa, niin ainakin stressiä kehossa.

Yleisesti tiedetään, että huonolaatuisen ruoan tai vaikka tietynlaisen ruoka-aineen liika syöminen aiheuttaa vatsaoireita (ja vatsaoireet tietysti myös mielentilan muutoksia, mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi). 

Somesta (ja jossain määrin myös uutisista) on kehitetty koukuttavia, samalla tavalla kuin elintarviketeollisuus on käyttänyt resursseja ruoan tekemiseen sellaiseksi että tekee mieli syödä aina vain lisää. 

Se, mikä on usein jäänyt ja jää edelleen huomaamatta on, että kuinka paljon uutisten ja myös muun “sisällön” kuluttaminen uutismedioiden ja somen kautta vaikuttaa mielen hyvinvointiin. Vastahan parisenkymmentä vuotta sitten me saatiin kännykät kaikille ja se tuntui silloin siltä että ainako pitää ihmisen olla tavoitettavissa. Sen jälkeen on tapahtunut aika paljon, ja suuri osa väestöstä ahmii sisältöjä puhelimen kautta. En ole koskaan käyttänyt mihinkään harrastukseen päivittäin yhtä paljon aikaa kuin olen käyttänyt älypuhelimen selaamiseen. Jos olisin syventynyt johonkin aiheeseen yhtä paljon niin olisin sen alan ekspertti. Nyt olen joku uutisten kuluttaja.

Miksi uutisia on niin kiva lukea? Antaako se hallinnan tunteen kaoottisessa maailmassa? Lisääkö se ymmärrystä? Olisiko parempaakin tekemistä? Ehkä some ja uutiset voisivat olla osa tasapainoista elämää. Mutta kyllä ihminen pysyy hengissä ihan kokonaan ilmankin.

Edellinen
Edellinen

OPETTAJA, OPETTAJA!

Seuraava
Seuraava

Pyhä jaahas