ELÄMÄ ON KUIN SUKLAARASIA - TOIVON ETTÄ KÄTEEN OSUU SUKLAATA AINA VAAN

Jos muistan oikein, niin minun kouluaikoinani buddhalaisuutta käsiteltin yläasteen ET-tunnilla. Mieleeni jäi aiheesta lähinnä se, että buddhalaisuuden mukaan elämä on kärsimystä. Tunneilla ei käsitelty sitä, että sanalla buddhalaisuus voi viitata monenlaiseen toimintaan. Perinteitä ja tapoja harjoittaa on erilaisia, mutta asiaan perehtymätön saattaa käsittää että kaikki buddhalaisuudeksi kutsuttu on samaa. Joka tapauksessa sana ja kokemus siitä ilmiöstä, johon sana viittaa ovat aina eri asioita.

En ole perehtynyt kuin yhteen traditioon, mutta minusta vaikuttaa siltä, että erot voivat olla aika suuria eri ilmansuunnissa kehittyneiden harjoitusmuotojen välillä. Voi olla hankalaa hahmottaa, että mikä näissä buddhalaisuudeksi kutsutuissa ilmiöissä on yhteistä ja olennaista. Kristinuskostakin on kehittynyt aika monta tulkintatapaa 2000 vuodessa. Gautama Buddha ystävineen harjoitti noin 500 vuotta ennen Kristusta, ja ensimmäiset vuosisadat mentiin kirjoittamatta mitään muistiin. Versioinnille on ollut tilaa ja aikaa.

Joka tapauksessa olin buddhalaisuuden osalta vuosikausia siinä käsityksessä, että that's it: elämä on heidän mukaansa kärsimystä. Mielikuvissani tähän uskontoon liittyi myös askeettiset munkit. Käsitykseni oli, että on kyse pessimistisestä ja omituisesta touhusta ja suhtauduin siihen välinpitämättömästi. Uskonnollinen toiminta herättää minussa edelleen helposti epäluuloja. Joskus muistan kyseenalaistaa omat ennakkoluuloni.

Buddhalaisuudessa ei ole pyhää kirjaa, josta voisi lähteä liikkeelle. Ei ole mitään, mitä täytyisi uskoa voidakseen kutsua itseään buddhalaiseksi. Asiaa käsittelevän opettajan täytyy siis kaivaa jotain, jota uskonnon perustaja Gautama Buddhan on sanottu sanoneen ja vetää tunti sen pohjalta.

Kertomusten mukaan “neljä jaloa totuutta” oli Gautama Buddhan ensimmäinen yritys kuvata oivallustaan muille sanallisesti. Neljästä jalosta totuudesta ensimmäinen on “elämä on kärsimystä”. Alkukielinen sana kärsimykselle on dukkha.

Nykyiseen suomen kieleen käännettäessä tuo lause on kulkenut jo aika monen kielen ja aikakauden kautta, joten merkitys poikkeaa jossain määrin alkuperäisestä. Englanniksi käännettynä olen nähnyt mainittavan, että suffering on vähän liian voimakas ilmaus, että kyse on enemmänkin epätyydyttävyydestä, unsatisfactorinessista. Oikeastaan sillä ei ole niin väliä, että mikä olisi sopivin suomen kielen vastine dukkhalle.

Luulisin että suurin osa meistä tunnistaa tunteen siitä että elämästä puuttuu jotain. Ilman tavoitteita ja suunnitelmia tuntuu tyhjältä. Suuria ikäviä käänteitä tulee aina silloin tällöin eteen. Elämä tarjoilee kärsimystä erilaisilla paahtoasteilla. Se, että elämä ei mene odotusten mukaisesti on varmaan se ydin tässä.

Minulle buddhalaisuudesta valikoitui aikoinaan ensikosketukseksi tämä lause “elämä on kärsimystä”. Vakiintunut käännös on sen verran dramaattisen ja vanhahtavan kuuloinen, että tulee helposti jonkunlainen vastareaktio.

Uskonnoista ja filosofiasta on alun perin etsitty vastauksia siihen, että miten eletään oikein ja onnellisena. Buddhan ”elämä on kärsimystä” vasta määrittelee ongelman, johon sitten tarjotaan ratkaisua kolmessa jäljelle jäävässä totuudessa. Ensimmäinen totuus mainittaessa pitäisi huomata mainita myös, että jo 2500 vuotta sitten on tarjottu toimivaa ratkaisua tähän määriteltyyn ongelmaan.

Julkaistu aiemmassa blogissa 20.7.2024, ja muokattu 9.6.2025.