HÄIJYT AJATUKSET

Selailin Jarkko Laineen toimittamaa Häijyjen ajatusten sanakirjaa. Sieltä huomion kiinnitti seuraavanlainen sitaatti:

”Ei voida ajatella pessimistisempää ajatusta kuin se, että tämä maailma olisi paras mahdollinen.”

Minun ensimmäinen ajatukseni oli että ”ei se noin ole!”. Luulen, että tällainen vahva vastustus on hedelmällisempi lähtökohta kirjoittamiselle kuin se, että jos olisin heti samaa mieltä sitaatin ajatuksen kanssa.

Siinä mielessä olen samaa mieltä sitaatin kanssa, että maailma on kärsimystä täynnä. On mahdollista kuvitella parempi maailma. Olisi pessimististä todeta, että tätä parempaan ei ihmislaji pysty, emme pysty korjaamaan isoja ongelmia. Luulen, että tämä oli se, mitä Erik tarkoitti. Tarvitaan utopiaa eikä lamaannuttavaa dystooppisissa ajatuksissa tai omissa ongelmissa lillumista.

Mielestäni tässä sitaatissa on kuitenkin myös ongelma. Se piilee tuossa sanassa mahdollinen. Ainakin omassa päässäni tuntuu menevän helposti sekaisin kaksi eri asiaa: se, mitä on mahdollista kuvitella ja se miten asiat ehkä ovat. Jos vertaan sitä miten käsitän maailman ja oman elämäni asioiden olevan siihen, mitä pystyn kehittämään jossittelemalla, niin asiat ovat aivan surkealla tolalla. Voin mielessäni siirrellä maalitolppia aina uusiin paikkoihin ja ahdistua siitä, että asiat eivät mene maaliin. Vaikka pystyn mielessäni kuvittelemaan jotain niin se ei tarkoita sitä, että se olisi välttämättä mahdollista. Ajatukset ja todellisuus menevät keskenään helposti sekaisin.

Tässä ei ole vielä koko kritiikkini. Olen varma siitä, että minun käsitykseni siitä, miten asiat tässä maailmassa ja minun elämässäni ovat, on vähintäänkin puutteellinen ellen sitten ole kokonaan erehtynyt. Objektiivisesti katsottuna asiat ovat niin kuin ne ovat, yhdellä ainoalla tavalla. Mutta mitenköhän ne ovat? Eihän puhtaan objektiivista näkökulmaa edes ole missään. Miten kukaan meistä voisi päästä katselemaan asioita siltä kannalta? Olen melko varma siitä, etten minä tai kukaan muukaan voi sanoa mitään varmaa mistään. Omasta henkilökohtaisesta näkökulmastani tuntuu varmalta, että juuri nyt sormeni naputtelevat näppäimiä ja katselen mitä ruudulle syntyy, mutta onko se objektiivisesti totta? En voi olla varma.

Toisaalta absoluuttisella varmuudella ei ole ehkä kauheasti väliä käytännön tapahtumisen kannalta. Asiat tapahtuvat niin kuin tapahtuvat ja yleensä subjektiivinen varmuus riittää ihmiselle. Eihän sitä muutakaan ole tarjolla. Toisaalta kokemukseni on se, että kannattaa pitää mielessä asenne “saatan olla väärässä”. Tästä olen varma!

Palatakseni sanaan mahdollinen: mahdolliset maailmat kannattaa unohtaa, koska on vain tämä mitä on olemassa kullakin hetkellä. Mahdollisuudet eivät ole olemassa missään. Olemme tässä ja muu on haihattelua! Tämä on ainoa mahdollinen maailma, mutta ei paras kuviteltavissa oleva.

Onko tämä pessimistinen ajatus? Se riippuu kai siitä, että mihin huomio milloinkin kohdistuu. Ei ole kyse siitä, että asiat on vain sillä tavalla kuin mitä ajatuksia huomion kohteesta syntyy. Joskus omat ajatukseni ovat ahdistaneet minua ja olen käynyt sairastumisen partaalla. Zazenin harjoittaminen on etäännyttänyt minua ajatuksistani ja vähentänyt ajatusten valtaa. Zazenin harjoittaminen on siinä mielessä aktiivista tekemistä paremman maailman hyväksi.

Toisenlaisen tilanteen kuvittelusta – utopian tai paremman tilanteen - on hyötyä siinä kun haluaa asettaa tavoitteita. Mutta mihin tavoitteita tarvitaan? Usein kai nähdään että itse valittujen (tai muualta omaksuttujen) tavoitteiden tavoittelu on onnellisuuden tavoittelua? Tai ehkä yksistään se, että jos ihmisellä on tavoitteita tai projekti luo merkityksen tunnetta.

Kokemukseni on nykyään, että olemassaolo voi tuntua merkitykselliseltä ja onnelliselta tai ainakin tyytyväiseltä ilman tavoitteitakin. En tarkoita tällä ohimeneviä hyvän olon tunteita, joita saa synnytettyä esimerkiksi saattamalla itsensä epätasapainoon päihteillä vaan pitempikestoista tilaa.

PS. Tämä teksti oli alunperin julkaistu vanhassa blogissa elokuussa 2024. Editoin tekstiä aika paljonkin ja luulen, että se on nyt helpommin seurattava.

PPS. Erik Ahlman ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta Wikipedian mukaan hän oli suomalainen filosofi ja kielitieteilijä, ja eli 1892-1952. En selvittänyt sitaatin kontekstia sen tarkemmin, koska tuntui hauskemmalta tulkita sitä itse.