MINUSTA EI OLE TÄHÄN
Onko tämä teksti zeniin liittyvää vai jotain keittiöpsykologista self helppiä, en tiedä. Tällaista tuli eteen tällä kertaa. (Lokakuussa 2024, muokkasin tekstiä hieman maaliskuussa 2026. Onko tämä myötähäpeää aiheuttava teksti vai voisiko tästä olla jollekulle jotain iloa, en tiedä.)
Huomasin että mulla pyörii aika usein ajatuksissa variaatio teemasta minusta ei ole tähän. Tällaisia ajatuksia saattaa ilmetä silloinkin, kun teen jotain asiaa omaksi huvikseni. Siltikin minulle voi tulla ajatus siitä että en tee mitä olenkaan tekemässä tarpeeksi hyvin.
Kun olen syventynyt ajatuksiin tarkemmin, olen huomannut välillä että kyse onkin siitä että on ollut piilotettu päämäärä, mutta olen onnistunut sumuttamaan itseäni joksikin aikaa. Esimerkiksi jos teen musiikkia, niin saatan ajatella että kokeilen vaan huvikseni mitä tapahtuu ja sitten jossain vaiheessa tuskastun siitä että miksi tästä biisistä ei tule riittävän hyvää että voisin ajatella sen olevan valmis. Jostain on välissä ilmestynyt päämäärä. Minulla on muutamia tekemisen osa-alueita elämässäni, jossa nämä ajatukset ilmenevät, mutta onneksi arkisemmat jutut ja työelämä sujuu nykyään vähemmällä itseruoskinnalla. Luulen, että tämä on ainakin osittain zazenin harjoittamisen ansiota.
Äskettäin minulla oli naurettavan yksinkertainen oivallus, se liittyi tällaiseen "sisällöntuotantoon" mitä tässä blogissakin teen. Mielessä oli sellainen ajatus että minusta ei ole tähän - en voi kirjoittaa tai puhua näistä zen-hommista koska en ole mikään asiantuntija. Oivallukseni oli se, että tässähän minä jo teen tätä. Tämän tekeminen todistaa lopullisesti että minusta on tähän. Arvostelevat ajatukset on vain mielipiteitä, mutta asian tekeminen on fakta.
Oikeastaan tuo oivallus riittää, siinä on tämän kirjoituksen tärkein anti. Mutta kun nyt kerran aloitin, niin kirjoitan asiasta vielä lisää. Loppu on ehkä sitten sitä selfhelppiä.
Olen syistä tai toisista elämässäni ehdollistunut ajattelemaan monista asioista, että minusta ei ole niihin. Aika usein pystymättömyyden tunne syntyy siitä, että vertaan itseäni johonkin. Esimerkiksi omat musaesikuvat samalla inspiroi tekemään, mutta aiheuttaa myös sellaisia ajatusketjuja, että koska en pysty tekemään mitään yhtä hienoa, niin tekemisilläni ei ole kauheasti arvoa.
Ei sitä käy kiistäminen, että en pysty täysin samaan. Omat tuotokseni tulee aina olemaan jotain muuta kuin ne teokset mitkä milloinkin innoittaa omaa tekemistä. Mutta mikä on tämä "yhtä hyvä" tai "yhtä hieno"? Mitään yhtä hienoa tarkoittaa muuten “mitään mikä aiheuttaisi minussa samanlaisen tunteen kuin tuo esikuva”. Oma teokseni lähtee tähän vertailuun aivan eri paikasta kuin se mihin verrataan.
Joskus asettamani maalitolpat tuntuu siirtyvän sitä mukaa kuin joku hyvyyden kriteeri täyttyy (“nälkä kasvaa syödessä”). Helposti syntyy tunne, että jossain on parantamisen varaa. Tämän omissa ajatuksissa tapahtuvan maalitolppien siirtelyn tunnistaminen on ollut tervehdyttävää.
Jos tekemisekseni olisi valikoitunut musiikin sijaan vaikka villasukkien neulominen, niin valmiilla villasukilla olisi käyttöarvo toisin kuin musiikilla. Musiikki on oikeastaan ikuisesti keskeneräistä, ainakin mitä tulee siihen että onko teoksessa parantamisen varaa. Villasukka täyttää tehtävänsä kunhan mahtuu jalkaan. Musiikin koko tehtävä on olla esteettistä.
Olen myös huomannut, että vertaillessa syntyy tuo alemmuudentunto, mutta ei oikeastaan koskaan tunnetta paremmuudesta. Oikeastaan koko juttu alkaa tuntua älyttömältä, jos mietin sitä mahdollisuutta että minulla olisi rehellinen tunne siitä, että olen tehnyt jotain parempaa kuin joku ikisuosikeistani. Mitä arvoa sellaisella tunteella edes olisi? Mitä arvoa alemmuudentunteella voisi olla?
Jos antaudun ajatukselle, että teokseni on huono, niin seuraus on pahimmillaan se, että en saa mitään tehtyä. Jos antaudun ajatukselle, että teokseni on hyvä tai parempi kuin joku esikuvistani, niin siitä voi seurata ajatus siitä, että miksi en saa ansaitsemaani huomiota (eli muilta ihmisiltä vahvistusta uskomukselleni) tai lamaannus liittyen siihen, että en voi onnistua uudestaan tekemään yhtä hyvää teosta. Ongelmien juurisyy taitaa olla vertailu tai laajemmin ajattelu.
Nykyään havaitsen ennemmin tai myöhemmin, jos olen erehtynyt vertailemaan. Havaittuani pystyn jättämään nämä ajatukset ja keskittymään tekemiseen. Zazen-harjoitus on auttanut tässä. Jos voin vain keskittyä tekemään sellaisia asioita jotka vetävät puoleensa, niin se on arvokasta.